Paimion Ruoska

Yhteistyössä

Stadium - Paimion Ruoskan virallinen urheilutavarantoimittaja Exel floorball

C-Junnut sarjakärkeen

Ruoskan C-juniorit pelasivat Uudessakaupungissa loppusarjan kolmannen ja samalla viimeistä edellisen todella tärkeän turnauksen. Joukkueen matkassa oli neljä D-junioreista nostettua pelaajaa muutamien lähdettyä jo hiihtolama matkalle. Panoksia peleissä nyt on, sillä lohkon kaksi parasta joukkuetta pelaa vielä ylemmän loppusarjan viimeisten kanssa pääsystä alueelliseen SM-välikarsintaan. Ennen turnausta sarjatilanne oli todella kutkuttava. Kärjessä FBC Turku 7 pisteellä ja heti perässä Ruoska ja USB 5 pisteellä. Seuraavana kolmessa pisteessä oleva TPS ja jumbona pisteittä oleva Wirmo. Turnauksen aamupelissä USB otti itselleen pakollisen voiton Wirmosta lukemin 6-3 ja TPS yllätti FBC:n lukemin 3-2 (hyvä meille ruoskalaisille). Kolmantena oli vuorossa Ruoska-Wirmo. Ottelu alkoi Ruoskalaisittain komeasti, sillä ensimmäisen erän päätyttyä taululla komeili jo lukemat 4-0 Jani Kumpulaisen, Aapo Gråstenin, Jonne Lakarin ja Matti Niskalan maaleilla. Syöttäjänä viimeisessä Oskari Tanninen. Toinen erä väännettiin tasaisesti ilman maaleja. Kolmannessa erässä Wirmo onnistui maalinteossa kolme kertaa, mutta kun Ruoskalaisista onnistui vielä D-Junioreista tullut ketju Ville Perälän toimesta, sekä Jani kumpulainen toistamuiseen niin pisteet jäivät Paimiolaisille. Ruoskan maalissa Henrik Jätinvuorelle 13 torjuntaa ja Wirmon maalivahdille 21 torjuntaa. Seuraavassa pelissä kohtasivat Ruoskan pahimmat kilpakumppanit USB ja FBC Turku, jotka ovat molemmat Ruoskan ohella seitsämässä pisteessä. Salaa toivottiin, että tasapeli tästä olisi paras Ruoskan kannalta. Niinhän siinä kävi, että joukkueet puursivat tasapelin 4-4 ja nousivat näin pisteen ruoskan edelle kahdeksaan pisteeseen, mutta ruoskalaisilla oli vielä yksi peli pelaamatta. Päivän viimeisessä pelissä siis kohtasivat Ruoska ja TPS. Turkulaiset saivatkin melkoisen hurmoksen päälle karkaamalla ensimmäisessä erässä jo 2-6 johtoon. Ruoskalaisten osumat merkkauttivat nimiinsä Ville Perälä jo toistamiseen tänään ja Oskari Tanninen. Toiseen erään Ruoskaleirissä painotettiin ottelun tärkeyttä ja sitä, ettei noin huonosti edes kehtaa pelata ja siitä sisuuntuneena Ruoskalaiset latoivat erässä peräti kahdeksan maalia ja näin erätauolle siirryttiin Ruoskan johtaessa 10-6. Kolmannessa erässä ei lähdetty varmistamaan voittoa vaan pelamaan agressiivista hyökkäyspeliä, sillä se tiedettiin että peli voi kääntyä taas toisinpäin joten periksi ei saa antaa. Kolmannen erän Pojat hoitivat kunnialla tekemällä neljä maalia Tepsin yhtä vastaan, näin ottelu päättyi Paimiolaisten suureen 14-7 voittoon. Ruoskan voiton takuumiehinä olivat viisi maalia tehnyt Oskari Tanninen ja 3+2 kerännyt Markus Parkkunen, sekä tuttuun tapaan pisterohmu Jani Kumpulainen tehoillaan 3+3. Maalissa ensimmäisessä erässä haparoineelle, mutta kaksi viimeistä erää maagisesti pelannelle Henrik Jätinvuorelle kertyi 20 torjunta, missä kuvaavaa on se, että kahdessa viimeisessä erässä torjunnoista kertyi 17 ja vain yksi meni verkoon. Turkulais maalivahdille torjuntoja 22. Tällä hienolla voitolla Ruoska siirtyi siis sarjakärkeen pisteen karkumatkalle FBC:stä ja USB:stä. Käytännössä tämän kolmikon kesken ratkaistaan jatkoonmenijät, toki Tepsilläkin on vielä pieni oljenkorsi kiilata kahden parhaan joukkoon, mutta se vaatisi nappisuoritusta.

Päivän Ruoskalais tilastot:
Jani Kumpulainen 5+4=9
Oskari Tanninen 5+1=6 2min
Markus Parkkunen 3+2=5 4min
Aapo Gråsten 2+0=2 2min
Ville Perälä 2+0=2 2min
Lauri Aro 1+1=2
Saku Mähönen 0+2=2
Jonne Lakari 1+0=1
Matti Niskala 1+0=1 2min
Eetu Tanninen 0+1=1
Jere Oksanen 0+0=0 2min
Niko Varjonen 0+0=0
Petri helminen 0+0=0
Henrik Jätinvuori 90min 33torjuntaa 10 päästettyä


17.02.2007 20:00 | C91-pojat


Nappulaliiga 2005-2007 -syntyneille alkaa lokakuun alussa - katso lisätiedot täältä!
22.09.2014 08:57 | Nappulaliiga

Ruoskan vuosikokous 25.6.
18.06.2014 10:46 | Yleinen

Try-out-jakso Ruoskan edariin alkaa ti 29.4. – tsekkaa ohjelma täältä!
21.04.2014 23:18 | Yleinen

Edari päätti kauden voittoon ja II-divarin nelossijaan
17.03.2014 16:44 | Yleinen

Nappulaliigan keväthuipennus
12.03.2014 08:57 | Nappulaliiga

Ruoska hävisi maalintekokisan Loimaalla
10.03.2014 16:38 | Yleinen

Leegot taistelevat pronssista!
07.03.2014 22:50 | Yleinen

Jäädyttäjät putosivat Ruoskan kyydistä
04.03.2014 13:39 | Yleinen

Ruoskalla kauden viimeinen kotiottelu tänään klo 18.30 - vastassa Campus: GM Pena ennakkokommentoi
01.03.2014 16:11 | Yleinen

Ruoska kärkijoukkuetta edellä 55 minuuttia
24.02.2014 16:59 | Yleinen

Edari ahmaisi pakkopullapisteet KaKo:lta
18.02.2014 08:55 | Yleinen

Hiihtolomaviikolla ei harjoituksia
16.02.2014 19:10 | Nappulaliiga

Lauantaina kotiottelu: Ruoska - KaKo klo 18.00 - tervetuloa katsomoon!
14.02.2014 14:28 | Yleinen

Ruoskalle mukava Pyöveli- voitto ja ikävä Masku-tappio
03.02.2014 16:09 | Yleinen

Edarilla tuplaviikonloppu - perjantaina Pyövelit ja sunnuntaina Masku
31.01.2014 13:25 | Yleinen

Kevätkierros käynnistyy
28.01.2014 20:09 | Nappulaliiga

Haluton Ruoska toivoi turhaan lahjapisteitä
27.01.2014 17:05 | Yleinen

Tähtiä tulee ja menee - tänään edarilla vastassa Sheriffs klo 15.00!
25.01.2014 09:09 | Yleinen

Tulospalvelu ja muut tilastot löytyvät täältä - tsekkaa tilanteet!
15.01.2014 10:14 | Yleinen

Edari kaksi kertaa sillasta voittoon
14.01.2014 00:32 | Yleinen

Sunnuntaina Edarin vieraaksi Loimaan Leisku klo 15.30 - kom och titta!
11.01.2014 23:51 | Yleinen

Edarin kevätsesonki alkaa tuplaviikonlopulla - Matias Henriksson palaa ryhmään
08.01.2014 23:53 | Yleinen

Nappulaliigan kevätkierros käyntiin!
07.01.2014 22:16 | Nappulaliiga

Ruoskan bensa loppui - Masku vei pisteet
31.12.2013 13:07 | Yleinen

Nappulaliiga ja Leegot joulutauolla
16.12.2013 13:34 | Nappulaliiga

Edarille pakkopisteet, muttei bonuksia: tappio Vehmaalla ja kotivoitto Karhukoplasta
12.12.2013 14:45 | Yleinen

Edarin sarjataulukko ja muut tilastot löytyvät täältä - ota seurantaan!
12.12.2013 10:47 | Yleinen

Nappulaliigan joulukuun ohjelma
02.12.2013 12:15 | Nappulaliiga

Vuoristorata jatkuu: edustukselle iloinen sheriffivoitto ja onneton pyövelitappio
25.11.2013 18:42 | Yleinen

Viikonloppuruuhkaa edarilla: LA klo 15.00 Sheriffs-Ruoska SU klo 15.30 Ruoska-Pyövelit (Huom! Alkamisajan tarkennus)
22.11.2013 10:43 | Yleinen

Maalikone Johan Wahlsten palaa Ruoskaan
18.11.2013 10:20 | Miehet 1

Ruoskan edustus vuoristoradalla: surkea tappio ja komea voitto
11.11.2013 18:55 | Miehet 1

Nappulaliigan marraskuun ohjelma
06.11.2013 09:07 | Nappulaliiga

Leegojen liiga alkaa sunnuntaina - mitalijahtiin Turun SB-Areenalle
02.11.2013 20:46 | Miehet 3

Ruoska - Campus tänään klo 17.00 SB-Areenalla - tule ja katso!
02.11.2013 11:28 | Miehet 1

Masku voitti Ruoskan tasapaksussa ottelussa
29.10.2013 21:33 | Miehet 1

Avausvoitto Ruoskalle päätöserän rykäisyllä
22.10.2013 09:12 | Miehet 1

Ruoska väsähti - loppu vesitti hyvän pelin
14.10.2013 18:07 | Miehet 1

Ruoska nukkui avauspelinsä - helpot pisteet Vehmaalle
01.10.2013 09:59 | Miehet 1

Paimio-Vehmaa - edarin kausi alkaa UHV-Bullsia vastaan la klo 15.30!
27.09.2013 23:58 | Miehet 1

Nappulaliiga 2003-2004 ja 2005-2006 -syntyneille alkaa lokakuun alussa - katso lisätiedot täältä!
18.09.2013 22:37 | Nappulaliiga

VIVA LAS VEGAS - edari aloittaa lajitreenit tiistaina 13.8. klo 18.30 (PÄIVITYS 6.8.)
05.08.2013 13:32 | Miehet 1

Ruoskan hallitus valittu - Mikko Poikkimäki on uusi puheenjohtaja
16.06.2013 13:47 | Yleinen

Kauden 2012-2013 päätöstilaisuus to 13.6. klo 18 ja seuran vuosikokous klo 19 Paimion Nesteellä - kaikki jäsenet tervetuloa!
04.06.2013 09:57 | Yleinen

Edarin leiripäivänä la 8.6. tervehditään kesälomaa ja heitetään hyvästit Leafille!
31.05.2013 21:38 | Miehet 1

Edarin rinki selvillä - näillä miehillä kohti uutta kautta!
11.05.2013 23:46 | Miehet 1

Ruoska-cupin voittajavedot on avattu - katso ohjeet täältä ja osallistu foorumilla!
02.05.2013 23:27 | Yleinen

Seuran aikuisjoukkueiden Ruoska-cup pelataan lauantaina 4.5. klo 10-14 - KATSO OTTELUOHJELMA!
26.04.2013 11:50 | Yleinen

Edarille neljä metriä ja kaksisataa kiloa valmentajia: Sauli Malmilehto tulee Tommi Löytynojan aisapariksi
18.04.2013 23:57 | Miehet 1

Katso edarin try out -ohjelma täältä - perjantaina aloitetaan!
03.04.2013 23:40 | Miehet 1

Edustusjoukkueen päävalmentajaksi Tommi ”Löde” Löytynoja: ”Tästä ei tule tylsää”
27.03.2013 21:42 | Miehet 1

Valmentaja Haaviston kausianalyysi - edarin plussat ja miinukset
20.03.2013 19:53 | Miehet 1

SM-sarjan päätöspelit Leegoilla sunnuntaina klo 10 ja 12 - pronssi tähtäimessä
08.03.2013 11:48 | Miehet 3

Ruoska päätti II-divarikauden voittoon ja seitsemänteen sarjasijaan
08.03.2013 08:53 | Miehet 1

Paajanen torjui ja Perkonoja maalasi – sarjakärki-FBC kumoon
15.02.2013 09:03 | Miehet 1

Tärkeät pisteet Ruoskalle: edari nappasi Leisku-voitolla kiinni sarjapaikkaan
11.02.2013 19:11 | Miehet 1

Edarilla sarjan viimeinen kotiottelu tänään: Ruoska - Leisku klo 18.30 Leafillä!
09.02.2013 13:41 | Miehet 1

Härkäpihviin ei haarukka uponnut - Ruoska aseeton Vehmaalla
04.02.2013 19:44 | Miehet 1

SM-sarja puolimatkassa - Leegoilla alisuorittamista
28.01.2013 21:54 | Miehet 3

Ruoska voitti sarjajumbon
28.01.2013 21:34 | Miehet 1

Edarin vire katosi kahdesti ottelun loppuhetkillä
15.01.2013 09:19 | Miehet 1

Tuplakotipeliviikonloppu edarilla: vastassa lauantaina klo 17 Wirmo ja sunnuntaina klo 17 Campus!
11.01.2013 12:46 | Miehet 1

Ruoska kärkijoukkueiden vauhdissa - Wirmoa vastaan maalin tappio ja Pyövelit maalilla nurin
08.01.2013 10:27 | Miehet 1

Tapio Sallinen palaa Ruoskaan
21.12.2012 17:40 | Miehet 1

Ruoska nappasi yllätysvoiton Salossa
18.12.2012 23:37 | Miehet 1

Ponneton Ruoska antoi pinnat Huittisiin
10.12.2012 21:04 | Miehet 1

Ruoska hoiteli Maskun ja kohenteli sarjasijoitustaan
07.12.2012 14:41 | Miehet 1

Neljän pisteen ottelu sunnuntai-iltana: Ruoska - SBS Masku klo 18.30
01.12.2012 15:13 | Miehet 1

Edari joutui FBC Turun pyörittelemäksi
27.11.2012 08:59 | Miehet 1

Ruoska ei saanut Leiskun tutkaparia kuriin
20.11.2012 15:01 | Miehet 1

Länsirannikon säbälegenda saapuu Paimioon – Rami Lehtola pukeutuu Ruoska-paitaan
15.11.2012 00:03 | Miehet 1

SM-sarjan säihkettä luvassa - Leegojen kausi alkaa lauantaina Leafillä
06.11.2012 22:52 | Miehet 3

Ruoska sammutti sinisen liekin - sarjanousija Flamesiltä pisteet Paimioon
05.11.2012 21:12 | Miehet 1

Musta Ruoska vai sininen liekki? Lauantaina edaria vastaan asettuu Blue Flames klo 17.00
02.11.2012 11:30 | Miehet 1

Edarille kauden avausvoitto - Campus kaatui
30.10.2012 17:36 | Miehet 1

31.10. pelataan nappulaliigan kauden ensimmäinen turnaus
26.10.2012 14:45 | Nappulaliiga

B-tyttöjen kausi käynnistyi
25.10.2012 22:38 | B-tytöt

Erikoistilanteet Ruoskan murheena - pisteet matkasivat Vehmaalle
15.10.2012 23:37 | Miehet 1

Härkäpaistia Ruoskalle? Bulls Vehmaalta lauantaina Ruoskan vieraaksi
11.10.2012 17:41 | Miehet 1

Kärkijoukkueet liikaa Ruoskalle
11.10.2012 17:10 | Miehet 1

Nappulaliiga lomailee syyslomaviikon
11.10.2012 13:38 | Nappulaliiga

Edustuksella kova tuplaviikonloppu Leafillä - lauantaina Salpa klo 17 ja sunnuntaina Pyövelit klo 17!
04.10.2012 14:47 | Miehet 1

Mitalijahti alkaa: Ruoska-legendat ikämiesten SM-sarjaan - katso otteluohjelma täältä!
03.10.2012 18:46 | Miehet 3

Ruoskan jäähyily maksoi avausvoiton Huittisissa
02.10.2012 09:56 | Miehet 1

Edustuksen valmentaja Jiri Haavisto kauden avauksen alla: “Tämä on Paimion Ruoskan näköinen joukkue”
28.09.2012 09:53 | Miehet 1

Nappulaliiga 2002-2003 ja 2004-2005 -syntyneille alkaa syyskuun lopulla - katso lisätiedot täältä!
29.08.2012 17:44 | Nappulaliiga

Koulusalivuorot jaettu joukkueille - katso joukkueesi vuoro täältä!
27.08.2012 14:47 | Yleinen

Ruoskaan vuosien tauon jälkeen naisten joukkue - pelaajia kaivataan.
20.08.2012 23:53 | B-tytöt

Edustusjoukkue aloittaa elokuun alussa lajiharjoittelun Jiri Haaviston ja Anssi Peltosen komennossa
01.08.2012 16:10 | Miehet 1

Vuosikokouksen antia: Janne Röytiö jatkaa puheenjohtajana ja Ossi Vesalainen valmennuspäällikkönä
08.06.2012 18:10 | Yleinen

Kauden päätöstilaisuus ja seuran vuosikokous pidetään torstaina 7.6. Paimion Nesteellä
29.05.2012 08:56 | Yleinen

Try-out-jakso kaikille edustusjoukkueeseen tähtääville alkaa ti 8.5. - tule mukaan ja katso ohjelma täältä!
02.05.2012 23:03 | Miehet 1

Edustusjoukkue Jiri Haaviston komentoon - joukkueen runko jatkaa, mutta uusia pelimiehiä mahtuu mukaan
30.04.2012 12:20 | Miehet 1

Ruoska jatkaa Leaf-Areenalla - paluu Paimioon tähtäimessä vuoden päästä
30.04.2012 11:51 |

Kaupunki ei osallistu hallin palauttamiseen liikuntakäyttöön - keskustelutilaisuus toiminnan jatkosta to 12.4. klo 18.30 Nesteellä!
05.04.2012 13:18 | Yleinen

Pelipaikka Paimiossa määrittää Ruoskan toiminnan jatkon
03.04.2012 08:48 | Yleinen

Ruoska säilytti sarjapaikkansa II-divarissa
03.04.2012 07:13 | Miehet 1

Ruoska karsii Kemiön Kiiloja vastaan - sarjan avauspeli Leafillä pe 30.3. klo 18.30
25.03.2012 22:35 | Miehet 1

Edari päätti runkosarjan voittoon – karsinnat odottavat
05.03.2012 19:12 | Miehet 1

Voitto Uudenkaupungin maalijuhlasta Ruoskalle
27.02.2012 18:49 | Miehet 1

Ossi Vesalainen edustusjoukkueen vastuuvalmentajaksi
20.02.2012 21:16 | Miehet 1

Ruoska jäi Maskussa maalin päähän
20.02.2012 21:07 | Miehet 1

Nappuloiden loppukauden ohjelma
20.02.2012 14:49 | Nappulaliiga

Edari matkaa perjantaina Maskuun
17.02.2012 10:39 | Miehet 1

Tärkeä taisteluvoitto edarille - Paimio vs. Vehmaa 7-4
14.02.2012 10:02 | Miehet 1

Lauantaina edarilla todellinen neljän pisteen peli - Vehmaan härät tulevat kylään klo 15.00
10.02.2012 12:19 | Miehet 1

Ruoskalle viikonlopulta KaKo-voitto ja Campus-tappio
31.01.2012 10:41 | Miehet 1

Edarilla tärkeä tuplapeliviikonloppu Leaf-areenalla
28.01.2012 10:24 | Miehet 1

Liigaturnaus 25.1.
24.01.2012 11:25 | Nappulaliiga

Mynämäen pojilta kunnon opetus
24.01.2012 09:55 | Miehet 1

Kärki-Wirmo Ruoskan vieraaksi lauantaina klo 15.00 - tervetuloa katsomoon!
20.01.2012 22:54 | Miehet 1

Edarilla heikko vuoden alku
13.01.2012 11:02 | Miehet 1

Edarilla vuoden kotiavaus lauantaina 7.1. klo 15 kärki-SalPaa vastaan - tervetuloa katsomoon!
06.01.2012 23:16 | Miehet 1

Nappulaliigaa jatketaan keskiviikkona 11.1.
03.01.2012 13:06 | Nappulaliiga

Paimion kaupunki selvittää Kilosport Paimion toiminnan uudelleen käynnistämistä
20.12.2011 10:09 | Yleinen

Edarin voittoputki katkesi jouluksi
19.12.2011 22:23 | Miehet 1

Ruoskalle rökälevoitto FBC Turusta
13.12.2011 12:35 | Miehet 1

Nappulaliigan joulukuun ohjelma
08.12.2011 14:37 | Nappulaliiga

Voittoputken huumaa edustusjoukkueella - nyt jatkoaikavoitto vieraissa
05.12.2011 17:38 | Miehet 1

Edustukselle vihdoinkin voittoja!
29.11.2011 09:54 | Miehet 1

Keskiviikkona pelataan taas Nappulaliigaa! Katso ottelut ja aikataulu täältä
28.11.2011 21:08 | Nappulaliiga

Ruoskan edustusjoukkue tappioputkessa
21.11.2011 21:21 | Miehet 1

Ruoskalla tuttu sävel Säkylässä
07.11.2011 21:25 | Miehet 1

Nappulaliigan kauden avausturnaus pelataan keskiviikkona
31.10.2011 22:09 | Nappulaliiga

Rankkaa draamaa Ruoska-tapaan - edarille toinen jatkoaikatappio
25.10.2011 10:39 | Miehet 1

Edarin vieraaksi AFC Campus - peli Leafillä lauantaina klo 15.00!
20.10.2011 10:50 | Miehet 1

Seuran hallitus järjestäytyi
20.10.2011 10:48 | Yleinen

Junioritoiminta kaudella 2011-2012 - joukkueissa vielä tarjolla pelipaikkoja 7-19 vuotialle pelaajille!
19.10.2011 20:40 | Yleinen

Edari jahtaa kauden avausvoittoa - Ruoska vs Leisku la 8.10 klo 15.00 Leaf Areenalla
07.10.2011 12:26 | Miehet 1

Ruoska taipui Mynämäellä jatkoajalla
04.10.2011 09:33 | Miehet 1

Leegot valmiina kauteen - Sauvo vastassa lauantain avausottelussa
30.09.2011 15:38 | Miehet 3

Ruoska sähläsi Salossa
26.09.2011 21:16 | Miehet 1

Nappulaliigainfo 2011-2012 - mukaan mahtuu 30 nopeinta ilmoittautujaa. Katso ohjeet täältä!
19.09.2011 10:27 | Nappulaliiga

Pyöveleillä kirves terässä - tehoton Ruoska hävisi
12.09.2011 23:41 | Miehet 1

Ruoska-Pyövelit -edarin kotiavaus tänään klo 15.00 Leaf-Areenalla - otteluun vapaa pääsy!
11.09.2011 12:50 | Miehet 1

Hermostunut avausesitys tuotti tappion edarille
08.09.2011 23:15 | Miehet 1

Edustusjoukkue valmiina alkavaan kauteen
01.09.2011 10:26 | Miehet 1

00- ja 01-pojille uusi joukkue! - Päivitetty 30.8.
17.08.2011 10:43 | Yleinen

Treenikausi täyteen vauhtiin koulusaleissa ja Leaf-Areenalla
11.08.2011 17:01 | Yleinen

Junnujoukkueiden palaveri ja seuran vuosikokous pidetään ke 8.6. Paimion Nesteellä - tervetuloa!
25.05.2011 23:37 | Yleinen

Edustusjoukkueen treenirinki, johtoporras ja kesäkauden ohjelma selvillä - tsekkaa kuviot täältä!
25.05.2011 13:32 | Miehet 1

KeSäbä Keskiviikkoisin
16.05.2011 10:17 | Miehet 2

Edustusjoukkueen try-out -jakson viimeinen viikko alkaa - pelipaikasta kiinnostuneet mukaan!
15.05.2011 15:21 | Miehet 1

TONIGHT: Ruoska-bileet klo 21-03 Poimarissa - be there!
14.05.2011 13:05 | Yleinen

Maksuohje Ruoskan 15-vuotisillallisiin
11.05.2011 23:19 | Yleinen

Ruoska-bileet la 14.5 klo 21-03 Poimarissa - be there!
11.05.2011 00:01 | Yleinen

D97 pronssiotteluun Turku Junior Floorball CUP turnauksessa!
08.05.2011 18:20 | D97-pojat

Ruoska D97 voitokas Turku CUPin alkusarjassa!
07.05.2011 17:19 | D97-pojat

Tyttöjen Try Out
05.05.2011 13:51 | C-tytöt

Ilmoittautumiset 15-vuotisjuhlien illallistilaisuuteen la 7.5. mennessä!
05.05.2011 09:40 | Yleinen

Edustusjoukkueen try-out alkaa pe 6.5. - kaikki vanhat ja uudet pelipaikasta kiinnostuneet mukaan!
28.04.2011 14:00 | Miehet 1

15-vuotisiltajuhla Poimarissa lauantaina 14.5. - tsekkaa ohjelma ja varaa lippusi!
24.04.2011 21:50 | Yleinen

Ruoska-päivän kilpailujen tulokset ja kauden 2010-2011 palkitut pelaajat
20.04.2011 12:26 | Yleinen

Ruoska-päivänä juhlittiin seuran 15-vuotissynttäreitä
19.04.2011 21:26 | Yleinen

Sunnuntain Ruoska-päivänä pelejä, kakkua, kisoja ja palkintoja - tule mukaan!
16.04.2011 20:34 | Yleinen

Ruoska-päivän ohjelma sunnuntaina 17.4.
06.04.2011 20:27 | Yleinen

Nappulaliigan kevään ratkaisuhetket käsillä
28.03.2011 15:34 | Nappulaliiga

Ruoska-päivä siirtyy viikolla sunnuntaihin 17.4. klo 12-16 - katso ohjelma täältä!
17.03.2011 11:34 | Yleinen

Nousijajoukkueelta hyvä esitys - edustuksen kauden yhteenveto
14.03.2011 22:42 | Miehet 1

Ruoska päätti kautensa voittoon ja nelossijaan
14.03.2011 21:19 | Miehet 1

Lauantaina klo 17.00 edarin kauden päätöspeli - Ruoska vs. SBS Rupu (Huittinen)
10.03.2011 22:44 | Miehet 1

Ruoska tehtaili ennätyksiä
08.03.2011 22:25 | Miehet 1

Porin maalijuhlasta piste Ruoskalle
01.03.2011 09:00 | Miehet 1

Ruoskan vääntö ei riittänyt
24.02.2011 20:38 | Miehet 1

Maskusta tänään vieraita edarille klo 16.00
19.02.2011 10:59 | Miehet 1

Ruoska ei jaksanut loppuun asti
18.02.2011 10:39 | Miehet 1

Hiihtolomalla ei nappulaliigan harjoituksia
14.02.2011 11:19 | Nappulaliiga

Ruoskalle tappio Raumalla
09.02.2011 12:07 | Miehet 1

Nappulaliigan kevään turnauspäivät - Ensimmäinen turnaus su 6.2.
02.02.2011 10:02 | Nappulaliiga

Ruoska vei tiukan kärkikamppailun
30.01.2011 10:11 | Miehet 1

Kärkiottelu Ruoska - AFC Campus tänään klo 16.00 Paimiossa - kom och titta!
29.01.2011 08:32 | Miehet 1

Maalijuhlat jatkuivat Karhukoplaa vastaan
25.01.2011 09:25 | Miehet 1

Tänään edarille vieraita Säkylästä
22.01.2011 09:54 | Miehet 1

Ruoska rullasi voittoon Porissa
18.01.2011 09:00 | Miehet 1

Ruoska teki hukkareissun Saloon
11.01.2011 09:12 | Miehet 1

15-vuotta Ruoska-historiaa täyteen joulunpyhinä
24.12.2010 22:35 | Yleinen

Nappulaliiga joulutauolle
22.12.2010 11:59 | Nappulaliiga

Ruoska puristautui voittoon ja nousi sarjakakkoseksi
21.12.2010 10:16 | Miehet 1

Ruoska-kaulahuivit nyt pukinkonttiin!
18.12.2010 13:33 | Yleinen

Edarilla tänään kotipeli klo 16.00 - vastassa FBC Turku II
18.12.2010 13:13 | Miehet 1

Nappulaliigan jouluturnaus su 19.12.
13.12.2010 20:05 | Nappulaliiga

Edari syyskierroksen jälkeen kärjen vauhdissa
30.11.2010 09:07 | Miehet 1

Lähde mukaan Ruoskan fanimatkalle Huittisiin tulevana perjantaina!
23.11.2010 21:24 | Miehet 1

Ruoska voittoon vaisulla arkiesityksellä
19.11.2010 22:45 | Miehet 1

Leegot pelaavat lauantaina Paimiossa klo 15 ja klo 17
19.11.2010 20:00 | Miehet 3

Edari kohtaa illalla Tepsin
18.11.2010 13:34 | Miehet 1

Nappulaliigan turnaus su 21.11. - joukkueita täydennetty 19.11.
16.11.2010 19:01 | Nappulaliiga

Tuhlaileva Ruoska nousi lopussa tasapeliin
16.11.2010 10:08 | Miehet 1

Veikkolainen maalasi Maskun kumoon
09.11.2010 08:57 | Miehet 1

Edarilla edessä lauantaimatka Maskuun
06.11.2010 09:56 | Miehet 1

Suurta urheilujuhlan tuntua - Nappulaliigan turnauspäivät selvillä
04.11.2010 12:04 | Nappulaliiga

Ruoskalla onnistunut sadonkorjuu
02.11.2010 08:42 | Miehet 1

SBS Wirmo tulee lauantaina kylään - palaako Ruoska voittojen tielle?
29.10.2010 10:24 | Miehet 1

Rauman Salba taisteli Ruoskan nurin
26.10.2010 13:10 | Miehet 1

Raumalaiset lauantaina Ruoskan vieraaksi
22.10.2010 15:34 | Miehet 1

Leegoilla lauantaina vastassa Taitoa ja Tasoa
21.10.2010 15:43 | Miehet 3

Nappulaliiga treenaa syyslomallakin
19.10.2010 19:14 | Nappulaliiga

Campus jäädytti Ruoskalle kauden avaustappion
19.10.2010 09:43 | Miehet 1

Ruoska nousi taisteluvoittoon Säkylässä
12.10.2010 09:06 | Miehet 1

Ruoska ennätysvoittoon SBS Porista
05.10.2010 09:26 | Miehet 1

Porilaiset lauantaina Ruoskan vieraaksi
01.10.2010 11:47 | Miehet 1

Toimitsijakurssi tiistaina 12.10.
30.09.2010 11:07 | Yleinen

Nappulaliigan kausimaksut
28.09.2010 18:33 | Nappulaliiga

Ruoskan hyökkäyspeli pehmitti lopulta salolaiset
26.09.2010 00:19 | Miehet 1

Ruoska-kaulahuivit saapuneet - hanki nyt omasi!
14.09.2010 09:38 | Yleinen

Ruoska palasi II-divariin voitokkaasti
14.09.2010 09:26 | Miehet 1

Edustusjoukkueen kausi alkaa tänään vieraissa
11.09.2010 09:54 | Miehet 1

Nappulaliiga 2010-2011
06.09.2010 19:12 | Nappulaliiga

Edustusjoukkueen miehistö koossa - viime kauden nousuryhmä ytimenä
31.08.2010 22:09 | Miehet 1

Seuran hallitus 2010-2011 järjestäytynyt
18.08.2010 09:41 | Yleinen

Junioritoiminta kaudella 2010-2011
16.08.2010 22:11 | Yleinen

Edustusjoukkueen lajiharjoitukset alkavat tiistaina
01.08.2010 20:24 | Miehet 1

Edustuksen treeniringissä tuttuja kasvoja ja muutama uusi nimi
25.06.2010 00:39 | Miehet 1

Edustusjoukkueen päävalmentajaksi Ruoskaan palaava Otto Huttunen
02.06.2010 20:03 | Miehet 1

Tervetuloa Paimion Ruoskan vuosikokoukseen su 13.6.2010 klo 16.30!
28.05.2010 08:43 | Yleinen

Edustusjoukkueen try-out alkaa perjantaina - kaikki paikasta joukkueessa kiinnostuneet mukaan!
17.05.2010 22:14 | Miehet 1

Kaudella 2009-2010 Ruoskan joukkueista palkitut pelaajat
12.05.2010 11:49 | Yleinen

Seuran kauden 2009-10 päätöstilaisuus ja aikuisjoukkueiden Ruoska-cup lauantaina 8.5. - KATSO PÄIVITETTY OTTELUOHJELMA!
30.04.2010 20:07 | Yleinen

Ruoska-cupin voittajaveto taas auki!
30.04.2010 19:58 | Yleinen

E99-pojille hopeaa alueloppuhuipentumasta
26.04.2010 21:14 | E99-pojat

Ruoska nousi II-divariin – tahmealla pelillä täpärä voitto karsinnoissa
28.03.2010 22:40 | Miehet 1

Ruoskan edustus pelaa lauantaina Turussa noususta II-divariin
26.03.2010 19:33 | Miehet 1

Vähiin käy ennen kuin loppuu
24.03.2010 10:25 | Nappulaliiga

Leegojen runkosarja huipentuu sunnuntaina - panoksena sarjanousu
20.03.2010 12:35 | Miehet 3

Sunnuntaina pelataan liigamatseja
10.03.2010 11:25 | Nappulaliiga

Turnausohjelma su 21.2. ja hiihtolomaviikon info
18.02.2010 15:00 | Nappulaliiga

Turnausohjelma su 7.2.
05.02.2010 10:45 | Nappulaliiga

Vesalainen palaa Leegoihin - lauantain paikallispeleihin uusittu kokoonpano
29.01.2010 10:50 | Miehet 3

Nappulaliigan kevätkierroksen turnauspäivät
27.01.2010 21:09 | Nappulaliiga

Miesten kotiturnauksen tulokset
17.01.2010 10:55 | Miehet 1

Vahvistuneella edarilla kotiturnaus
13.01.2010 10:16 | Miehet 1

Leegoilla ongelmia hyökkäyspelissä - kevätkierros käyntiin sunnuntaina
09.01.2010 18:44 | Miehet 3

Kalle Perkonoja toipuu vakavasta loukkaantumisestaan
22.12.2009 12:56 | Miehet 1

Liigan ohjelma joulun aikaan
02.12.2009 10:31 | Nappulaliiga

Nappulaliigan turnaus sunnuntaina 29.11.
25.11.2009 08:24 | Nappulaliiga

Ruoskan pelaaja loukkaantui vakavasti
24.11.2009 22:13 | Miehet 1

Miesten 3-divarin tulokset lauantailta
23.11.2009 14:28 | Miehet 1

Ruoska sarjakärjessä kotipeleihin
20.11.2009 13:43 | Miehet 1

Leegot mittaavat särjäkärjen tason sunnuntaiaamulla
14.11.2009 14:21 | Miehet 3

Nappulaliigajoukkueet ja sunnuntain otteluohjelma
06.11.2009 19:04 | Nappulaliiga

Liigan turnaus su 8.11.
05.11.2009 23:08 | Nappulaliiga

Nappuloiden syyskierroksen pelipäivät
26.10.2009 18:56 | Nappulaliiga

Leegot esiintyvät kotiyleisölle lauantaina klo 10 ja klo 18
21.10.2009 23:42 | Miehet 3

Nappulaliigan kausimaksut ja syyslomaviikon harjoitukset
04.10.2009 20:50 | Nappulaliiga

Ruoskan harteilla ennakkosuosikin viitta
03.10.2009 11:28 | Miehet 1

Huomiseen TPS -Oilers -peliin ilmaiseksi sisään lisenssikortilla!
25.09.2009 10:59 | Yleinen

Edarin rosteri valmis
14.09.2009 15:29 | Miehet 1

Leegojen kausi alkaa keskiviikkona klo 19.30 Säbäcenterissä A-vaiheella
28.08.2009 23:41 | Miehet 3

Toimitsijakurssi tiistaina 1.9. klo 18-21
24.08.2009 21:14 | Yleinen

Salibandyn Nappulaliiga 2009-2010
21.08.2009 16:51 | Nappulaliiga

Juniorijoukkueet kaudella 2009-2010
07.08.2009 13:00 | Yleinen

Kuhaa tulee - Ville Veikkolainen Ruoskan mies
26.06.2009 20:14 | Miehet 1

Kuninkaan paluu paimiolaisittain - Eero Rostiala Ruoskaan
14.06.2009 13:23 | Miehet 1

Edustuksen ensi kauden runko kasassa
14.06.2009 12:44 | Miehet 1

C-tytöt ensi kaudella liiton sarjaan!
23.05.2009 18:27 | Tytöt

Tervetuloa Paimion Ruoskan vuosikokoukseen ke 3.6.2009 klo 18.00!
20.05.2009 11:36 | Yleinen

Keskustelutilaisuus C-tyttöjen joukkueen perustamisesta
15.05.2009 20:16 | Tytöt

Edustusjoukkueen try-out 20.5 - 29.5.2009
12.05.2009 13:45 | Miehet 1

Seuran päätöstilaisuus ja miesjoukkueiden herruuden ratkaiseva Ruoska-cup lauantaina 25.4. - katso otteluohjelma täältä!
21.04.2009 21:23 | Yleinen

Uutuus: Ruoska-cupin voittajaveto!
17.04.2009 21:37 | Yleinen

Nappulaliigan kesätauko lähestyy
01.04.2009 12:36 | Nappulaliiga

Nappuloiden otteluohjelma sunnuntaina 29.3.
25.03.2009 16:21 | Nappulaliiga

Ruoska ulos nousukarsinnoista - kesäloma alkoi
22.03.2009 12:06 | Miehet 1

Edarin kausi huipentuu huomenna alkaviin play-offseihin
20.03.2009 15:12 | Miehet 1

Liedolta 2 pistettä - Runulle Ruoska ei mahtanut sarjassa mitään
10.03.2009 17:01 | Miehet 1

Edustus pelasi hyvin - saaliiksi 3 pistettä
22.02.2009 19:37 | Miehet 1

Nappulaliigan uutisia
16.02.2009 12:14 | Nappulaliiga

Vahva 3. erä toi edarille pisteet
08.02.2009 13:54 | Miehet 1

Edarilla tappioton alkuvuosi
25.01.2009 16:47 | Miehet 1

Nappulaliigan kevätkierros käyntiin
07.01.2009 09:18 | Nappulaliiga

A-poikien viimeinen kevät alkaa sunnuntaina Ukissa
02.01.2009 14:09 | A-pojat

Leegot kärkikamppailuissa lauantaina Paimiossa
19.12.2008 21:02 | Miehet 3

Edarille piste lauantailta
14.12.2008 13:05 | Miehet 1

Nappuloiden turnausohjelma 14.12.
10.12.2008 10:47 | Nappulaliiga

Nappulaliigaa taas tämän viikon sunnuntaina
25.11.2008 17:11 | Nappulaliiga

Edustus sai pannuun
23.11.2008 09:47 | Miehet 1

Nappulaliigan joukkueet ja otteluohjelma sunnuntaina 16.11.
13.11.2008 22:32 | Nappulaliiga

Ykkösellä neljän pisteen lauantai
10.11.2008 09:42 | Miehet 1

Miesten 3-divarin ottelutulokset 8.11.
08.11.2008 21:59 | Miehet 1

Leegoilla Tason mittaus lauantaina klo 16.30
31.10.2008 22:02 | Miehet 3

Nappulaliigan syyskauden pelipäivät
28.10.2008 18:50 | Nappulaliiga

Edari voittoon AFC 2:sta
19.10.2008 16:00 | Miehet 1

A-junnut
12.10.2008 10:48 | A-pojat

Kysymyksiä ja vastauksia Ruoska-RSS Laaka pelistä
11.10.2008 15:38 | Miehet 1

Ruoskalla perjantai-iltana cup-huumaa: Ruoska vs. Lopen Laaka klo 19.30
07.10.2008 09:00 | Miehet 1

Leegoilla tuote kunnossa - Taso-paikallispeli avaa kauden aamulla klo 10
03.10.2008 19:18 | Miehet 3

Joukkueessa sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa - Ruoskan tavoitteena sarjanousu
03.10.2008 14:36 | Miehet 1

NAPPULALIIGAN ilmoittautuminen edelleen käynnissä!
08.09.2008 13:55 | Nappulaliiga

A-Junnujen rinki kaudella 2008-2009
08.09.2008 12:51 | A-pojat

Suomen Cupin tulokset - Ruoska jatkoon
07.09.2008 10:48 | Miehet 1

Tyttöjoukkueen ensimmäiset harjoitukset keskiviikkona 10.9.
05.09.2008 11:02 | Tytöt

Miesten edustusjoukkueen rinki valittu - Suomen Cup aloittaa viralliset ottelut
03.09.2008 23:21 | Miehet 1

Tyttöjen joukkueeseen tarvitaan lisää pelaajia!
02.09.2008 20:32 | Yleinen

NAPPULALIIGAKAUDEN 2008-2009 ilmoittautuminen alkanut!
01.09.2008 22:36 | Nappulaliiga

Salibandyn pikkujunnujen ja nappulaliigan sesonki alkaa
23.08.2008 10:32 | Nappulaliiga

Harjoitusvuorot 2008-2009 Kilosport Paimiossa
20.08.2008 10:57 | Yleinen

Muutamia 1995-1999- syntyneitä pelaajia tarvitaan vielä uusiin joukkueisiin - ilmoittaudu 29.8. mennessä!
14.08.2008 22:40 | Yleinen

Miesten edari aloittaa lajiharjoitukset ti 29.7.2008
22.07.2008 14:54 | Miehet 1

Miesten edustusjoukkueen kesäkuulumisia ja aikatauluja
04.06.2008 16:16 | Miehet 1

Janne Röytiö jatkaa seuran puheenjohtajana
03.06.2008 17:28 | Yleinen

Jenni Raitiolle ensimmäinen maaottelumaali
16.05.2008 07:02 | Naiset

Nappulaliiga jatkuu syksyllä - Ruoska perustaa myös uusia joukkueita pikkujunnuille
13.05.2008 10:57 | Yleinen

Miesten edustusjoukkueen try-out -jakson ohjelma
09.05.2008 12:16 | Miehet 1

Taneli Mattila, Matti Veijola ja Tommi Löytynoja palaavat Ruoskaan – edustuksen try-out käynnistyy
07.05.2008 11:16 | Miehet 1

Nuoremmista juniorijoukkueista kiinnostuneet huomio! Vuosina 1995-1998 syntyneiden ilmoittautuminen joukkueisiin alkanut
06.05.2008 23:15 | Yleinen

Ruoskan valmennuksessa uusia tuulia
23.04.2008 09:51 | Yleinen

Seuran päätöstilaisuus pidetään ja miesjoukkueiden herruus ratkaistaan Ruoska-cupissa la 26.4.
22.04.2008 08:10 | Yleinen

Ruoska jatkaa kolmosdivarissa
11.04.2008 07:58 | Miehet 1

Karsinnan pistepörssi
07.04.2008 08:38 | Miehet 1

Sheriffeille täpärä avausvoitto
05.04.2008 11:25 | Miehet 1

Legendoilla päätöspelit lauantaina Halikossa
04.04.2008 20:37 | Miehet 3

Ruoska ja Sheriffit karsinnan ratkaisuvaiheessa
04.04.2008 07:33 | Miehet 1

Tuulipuvut tulleet - nouda omasi!
03.04.2008 10:22 | Yleinen

Paimion Ruoska M1
01.04.2008 09:05 | Miehet 1

Ruoska voittoon nousukarsintojen avauksessa
01.04.2008 08:06 | Miehet 1

Ruoskalla nousukarsintaa Paimiossa sunnuntaina klo 16.00
28.03.2008 08:01 | Miehet 1

Ruoska-LaSa
19.03.2008 09:20 | Miehet 1

KARSINTA
18.03.2008 09:04 | Miehet 1

Legendojen C-vaihe huipentuu lauantaina
14.03.2008 20:48 | Miehet 3

16.3. Rosteri
12.03.2008 10:08 | Miehet 1

Nappulaliigassa loppukiri
10.03.2008 20:07 | Nappulaliiga

M1 2007-2008
07.03.2008 10:18 | Miehet 1

Keskiviikon salivuoro peruutettu
03.03.2008 20:45 | Nappulaliiga

B-poikien kausi paketissa
03.03.2008 12:35 | B90-pojat

Maarianhamina 1.3.
29.02.2008 11:02 | Miehet 1

B-Pojat kävivät Raumalla
25.02.2008 21:44 | B90-pojat

Nappulaliiga jatkuu
25.02.2008 19:16 | Nappulaliiga

Legendat suosikkien kimppuun C-vaiheessa
22.02.2008 19:44 | Miehet 3

Legendojen ABCD-ohjelma aikataulussa
12.02.2008 20:40 | Miehet 3

B-Pojilla 3 pisteen turnaus
10.02.2008 15:10 | B90-pojat

Nappuloiden harjoitukset peruutettu (viikot 7 ja 8)
07.02.2008 17:38 | Nappulaliiga

Vilkas viikonloppu 9-10.2.
05.02.2008 11:32 | Yleinen

TREENIT M/A/B 1.2.alk.
31.01.2008 12:07 | Miehet 1

Nappulaliigan turnaus su 3.2.2008
29.01.2008 18:59 | Nappulaliiga

B-Junnulla pisteetön Porin matka
27.01.2008 00:14 | B90-pojat

A jun Otteluohjelma muutos
24.01.2008 10:33 | A87-pojat

Legendoilla hyvä vire kotiturnauksen aattona
18.01.2008 20:20 | Miehet 3

Sunnuntaina pelataan taas
09.01.2008 21:19 | Nappulaliiga

M1 kokoonpano
08.01.2008 12:42 | Miehet 1

TREENIT 2008 M/A/B/C
08.01.2008 09:12 | Miehet 1

B-Pojille Voitto ja tasuri kotiturnauksesta
06.01.2008 21:31 | B90-pojat

Nappulaliigan kevätkierroksen ohjelma
04.01.2008 19:52 | Nappulaliiga

Legendat nosteessa lauantain peleihin
14.12.2007 18:14 | Miehet 3

B-Pojille voitto ja tappio
07.12.2007 21:41 | B90-pojat

Nappulaliigan tuloksia, tulevia pelejä ja harjoitusten peruutus
02.12.2007 23:10 | Nappulaliiga

B-Pojat Raumalle Sunnuntaina
21.11.2007 23:31 | B90-pojat

Sunnuntaina nappulaliigan kolmas turnaus - katso ohjelma ja pelaajien päivitetty joukkuejako täältä
19.11.2007 11:11 | Nappulaliiga

Nappulaliigan harjoitukset peruutettu ke 21.11.
16.11.2007 16:19 | Nappulaliiga

Sunnuntaina pelataan taas
13.11.2007 19:57 | Nappulaliiga

Nappulaliigan tuloksia
06.11.2007 21:17 | Nappulaliiga

Legendoille kovia vahvistuksia - avauspisteet tavoitteena sunnuntaina
02.11.2007 22:47 | Miehet 3

Salibandyn nappulaliigan peliohjelma su 28.10. ja pelaajien jako joukkueisiin
25.10.2007 11:52 | Nappulaliiga

Salibandyn nappulaliigan 2007-2008 pelit alkavat!
24.10.2007 13:23 | Nappulaliiga

B-Poikien SM-Karsinnat loppuivat lyhyeen
20.10.2007 15:47 | B90-pojat

B-Pojilla Lauantaina 20.10 SM-karsinta
16.10.2007 21:07 | B90-pojat

B-Poikien alkusarja päätökseen
14.10.2007 18:25 | B90-pojat

B-POJAT VOITTOIHIN
13.10.2007 17:34 | B90-pojat

M/A/B treenit
08.10.2007 08:59 | Yleinen

A:n kauden avaus kotona
04.10.2007 09:36 | A87-pojat

Legendat kauteen uusin sävelin
03.10.2007 15:53 | Miehet 3

Salibandyn nappulaliigan 2007-2008 pelit alkavat!
01.10.2007 11:23 | Nappulaliiga

B-Pojille voitto ja tappio
30.09.2007 17:43 | B90-pojat

Ruoskan Finnhits-bileet valtaavat Karvisen
14.09.2007 19:23 | Yleinen

NAPPULALIIGAKAUDEN 2007-2008 ilmoittautuminen alkanut!
09.09.2007 20:24 | Nappulaliiga

M1 kokoonpano muotoutumassa
26.08.2007 20:25 | Miehet 1

93/95 Treenit
22.08.2007 12:46 | Yleinen

M/A/B treenit
21.08.2007 10:57 | Miehet 1

B-jun. pelaajia etsitään
21.08.2007 08:54 | B90-pojat

A-jun. I Div.
21.08.2007 08:44 | A87-pojat

Syksyn treenit M/A/B
15.08.2007 08:39 | Miehet 1

Salibandykoulut alkavat
13.08.2007 12:10 | Yleinen

Miesten kolmosdivarin lohkojako 2007-2008 valmistunut: Ruoskat samassa lohkossa
11.06.2007 16:33 | Miehet 1

Kutsu Paimion Ruoskan vuosikokoukseen 4.6.2007 klo 18.00
25.05.2007 12:26 | Yleinen

Treenit - miesten edustus ja A/B-junnut
21.05.2007 13:47 | Yleinen

Miesten edustusjoukkue rakentuu (päivitys 21.5.)
16.05.2007 13:02 | Miehet 1

Pelaajia haetaan naisten ja tyttöjen joukkueisiin
03.05.2007 09:59 | Naiset

Kauden päätöstilaisuudessa jaettiin pokaaleja
26.04.2007 13:06 | Yleinen

Päätöstilaisuus tiistaina Centerissä klo 18.00
21.04.2007 12:19 | Yleinen

Valmennuskoulutusta toukokuussa
19.04.2007 13:50 | Yleinen

Seuran herruus ratkaistaan Ruoska-cupissa la 28.4.
16.04.2007 23:21 | Yleinen

C-Poikien Maanantai harjoitukset!!
16.04.2007 19:14 | C91-pojat

Mietteitä edarin kaudesta
13.04.2007 10:32 | Miehet 1

Kaarlon Maljan otteluohjelma
09.04.2007 11:17 | Yleinen

Ryhti pudotti Ruoskan kakkosesta
06.04.2007 10:08 | Miehet 1

Ruoskalla ratkaiseva karsintapeli keskiviikkona
02.04.2007 13:00 | Miehet 1

Naiset nousivat III-divariin!
02.04.2007 09:26 | Naiset

Naisten kohtalo ratkeaa lauantaina
30.03.2007 10:52 | Naiset

Ruoska karsii paikasta II-divisioonaan
26.03.2007 16:36 | Miehet 1

Ruoska toi matkaltaan tuliaisia... Kysy vaan millaisia... No millaisia?
11.03.2007 12:09 | Naiset

C-Poikien harjoitukset keväällä(muokattu 17.3)
10.03.2007 11:08 | C91-pojat

Viikonloppuna taistellaan pisteistä Uudessakaupungissa.
09.03.2007 19:25 | Naiset

C-Poikien Kausi pakettiin
04.03.2007 20:51 | C91-pojat

C-Junnut jatkoon
03.03.2007 18:47 | C91-pojat

Ruoska voittoisasti karsintapeleihin
27.02.2007 09:44 | Miehet 1

Lauantaina totuuden hetki - Ruoska vs. FBC Turku lauantaina klo 18.30
23.02.2007 17:50 | Miehet 1

Taistelutappio Ruoskalle
20.02.2007 10:57 | Miehet 1

C-Junnut ukiin
15.02.2007 21:00 | C91-pojat

Ruoskalle neljän pisteen tappio
13.02.2007 08:52 | Miehet 1

C-Junnuille lauantaina iloa ja pettymystä
11.02.2007 02:42 | C91-pojat

Ruoskalla lauantaina kotipeli ja illalla 80-luvun bileet Karvisessa
09.02.2007 09:17 | Miehet 1

Ruoska voitti Naantalin jatkoajalla
09.02.2007 09:15 | Miehet 1

Nappuloilla pelipäivä sunnuntaina
05.02.2007 13:18 | Nappulaliiga

Damer i Mariehamn vol2
04.02.2007 12:20 | Naiset

Taneli Mattila takaisin Ruoska-paitaan
02.02.2007 16:59 | Miehet 1

Ruoska murskasi Wirmon
02.02.2007 09:55 | Miehet 1

Edustus isännöi Wirmoa lauantaina klo 17.00
23.01.2007 23:42 | Miehet 1

Nappulaliigalaisilla keskinäinen näytösottelu lauantaina klo 17.00
23.01.2007 23:23 | Nappulaliiga

Ruoska töpeksi avauserässä
23.01.2007 10:58 | Miehet 1

Miehillä tänään kotipeli - KaKo vastassa klo 20.00
18.01.2007 11:16 | Miehet 1

Nappulaliigassa pelit sunnuntaina klo 14.00 alkaen
18.01.2007 11:12 | Nappulaliiga

Naisten pisteputki sai jatkoa!
14.01.2007 18:40 | Naiset

Nappulaliigan kevään avauspelit sunnuntaina klo 14 alkaen
13.01.2007 11:38 | Nappulaliiga

Ruoska C-Juniorit ottelut kevät 2007
12.01.2007 23:57 | C91-pojat

Kevätkierros alkaa - Ruoska vs. Hextall perjantaina klo 20.00
10.01.2007 00:37 | Miehet 1

C-junnut huomio!!!
05.01.2007 22:54 | C91-pojat

Nappulaliigan kevät alkanut! Katso kevään ohjelma täältä
04.01.2007 14:25 | Nappulaliiga

Ruoska voittoisasti joulutauolle
22.12.2006 15:53 | Miehet 1

Karvisen tähdet USB-pelistä
14.12.2006 23:41 | Miehet 1

Nappulaliiga joulutauolle - seuraavat harjoitukset keskiviikkona 3.1. klo 18.15
12.12.2006 18:24 | Nappulaliiga

Torstaina sarjakärki-USB Paimioon klo 20.00
12.12.2006 09:24 | Miehet 1

Ruoska jäähyili ja hävisi
12.12.2006 09:23 | Miehet 1

Naiset Maarianhaminassa!
10.12.2006 18:59 | Naiset

Samppalinnan jännitysnäytelmässä FBC ja Ruoska
09.12.2006 15:08 | Miehet 1

Salba veivasi Ruoskalle jatkoaikatappion
05.12.2006 13:45 | Miehet 1

Nappulaliigan viikon ohjelma: pelit sunnuntaina, keskiviikkona ei harjoituksia
04.12.2006 11:00 | Nappulaliiga

Kolmosen tappioton putki jäi 26 otteluun - Kakkoselle paikallispelin voitto
04.12.2006 10:56 | Miehet 3

Naisilla kahden pisteen lauantai.
02.12.2006 21:51 | Naiset

Karvisen tähtipörssin tilanne 2.12.2006
02.12.2006 19:25 | Miehet 1

Ruoskalle raumalaisvieraita
01.12.2006 12:28 | Miehet 1

Ruoska nosti tasoaan ja voitti Huittisissa
28.11.2006 08:53 | Miehet 1

Nappulaliigan viikko-ohjelma: näytösottelu lauantaina ja harjoitukset normaalisti
27.11.2006 10:46 | Nappulaliiga

Nappulaliigan pelit sunnuntaina - katso täältä muutos peliohjelmaan!
22.11.2006 13:32 | Nappulaliiga

Ruoskalle kotitappio viimeisellä sekunnilla
21.11.2006 11:06 | Miehet 1

Perjantai-illan huumaa: Ruoska vs. SB Naantali klo 20.00 Centerissä!
17.11.2006 12:30 | Miehet 1

Nappulaliigan viikko - harjoitukset keskiviikkona ja pelit sunnuntaina
15.11.2006 12:45 | Nappulaliiga

Mynämäen taika ei hellitä
15.11.2006 12:24 | Miehet 1

Naiset vauhdilla sarjakärkeen!
11.11.2006 21:40 | Naiset

Naisilla kotiturnaus la 11.11!
10.11.2006 13:17 | Naiset

Salibandyn nappulaliigan viikon ohjelma - harjoitukset keskiviikkona ja sunnuntaina
07.11.2006 12:10 | Nappulaliiga

Ruoskan puolustuspeli sekaisin Säkylässä
07.11.2006 09:03 | Miehet 1

Nappulaliigan pelit alkavat - katso viikon ohjelma täältä!
30.10.2006 10:37 | Nappulaliiga

Sheriffit kaatoivat tehottoman Ruoskan
27.10.2006 08:27 | Miehet 1

Salibandyn nappulaliiga alkanut - seuraavat harjoitukset sunnuntaina
24.10.2006 08:10 | Nappulaliiga

Ruoska - Sheriffit torstaina klo 20.00 Paimiossa
24.10.2006 08:03 | Miehet 1

Ruoska hoiteli Hextallin
24.10.2006 07:58 | Miehet 1

Miehillä paikallisvääntö Hextallia vastaan Paimiossa lauantaina klo 15.00
20.10.2006 16:35 | Miehet 1

Nappulaliiga alkaa sunnuntaina klo 15.00 - katso täältä toimintaohjeet!
17.10.2006 09:48 | Nappulaliiga

Ruoskalle avauspelissä maalin tappio USB:lle
17.10.2006 09:44 | Miehet 1

Naisten kauden avauksesta kotiin kaksi voittoa!
16.10.2006 15:13 | Naiset

A -poikien turnaus Su 15.10.
13.10.2006 22:51 | A86-pojat

Salibandyn nappulaliiga alkaa! Katso tarkemmat ohjeet ja ohjelma täältä
13.10.2006 10:22 | Nappulaliiga

Ruoska uusin kasvoin II-divisioonaan
13.10.2006 09:53 | Miehet 1

Salibandyn nappulaliiga alkaa: katso lokakuun ohjelma täältä!
09.10.2006 11:28 | Nappulaliiga

Kiihkeä jäsenten välinen päättyi pistejakoon
07.10.2006 19:18 | Miehet 3

Ruoskat ottavat yhteen lauantaina klo 15.30 Paimiossa
06.10.2006 13:20 | Miehet 3

Paimion Ruoska ja TPS Salibandy tiiviiseen yhteistyöhön
25.09.2006 13:21 | Miehet 1

Salibandyn nappulaliigan ilmoittautumista jatkettu 30.9. asti - TILAA ON!
18.09.2006 17:15 | Nappulaliiga

A -poikien kouluvuorot alkavat ma 11.9.
08.09.2006 19:42 | A86-pojat

Peimarin Salibandyn Nappulaliiga - ilmoittautumislomake!
07.09.2006 22:09 | Nappulaliiga

Katso Peimarin Salibandyn Nappulaliigan tiivis tietopaketti - ILMOITTAUTUMISTA JATKETTU!
07.09.2006 22:04 | Nappulaliiga

Ruoskan uusi hallitus järjestäytynyt
30.08.2006 18:01 | Yleinen

Erotuomarikoulutus syyskuussa
16.08.2006 10:16 | Yleinen

Miesten edustuksella treeniä, TTT:a ja Suomen Cupia
16.08.2006 00:27 | Miehet 1

B-tyttöjen SB-treenit alkaa!
31.07.2006 10:14 | B89-tytöt

A -jun kesäloma ohi!
28.07.2006 21:07 | A86-pojat

Edustuksen reenit alkavat ma 31.7
27.07.2006 13:36 | Miehet 1

Fat Pipe varustaa Ruoskaa seuraavat kolme vuotta
21.07.2006 14:26 | Yleinen

Jäähallin aukioloajat heinäkuussa
11.07.2006 11:51 | Miehet 1

Ruoskan vuorot Sukselassa heinäkuusta syyskuuhun
05.07.2006 19:05 | Yleinen

M1- ja M3-pelaajat HUOMIO!
27.06.2006 17:11 | Yleinen

M1 viikon päästä kesätauolle
06.06.2006 16:38 | Miehet 1

Onnea kevään ylioppilaille!
03.06.2006 13:34 | Yleinen

Ruoskan vuorot Sukselan kentällä kesäkaudella
01.06.2006 18:24 | Yleinen

Ruoskan vuosikokous ke 7.6.2006 klo 18.00 Paimion Salibandycenterissä
30.05.2006 10:56 | Yleinen

FINNHITS-bileet Karvisessa la 27.5. klo 21-03!
26.05.2006 14:56 | Yleinen

Edarin Try Outin lopullinen ohjelma
05.05.2006 08:21 | Miehet 1

Kaarlon Malja turnauksen tulokset
02.05.2006 09:27 | Yleinen

Edarin Try Out 2006
28.04.2006 16:28 | Miehet 1

Ruoskan kauden 2005-06 päätöstilaisuus keskiviikkona klo 19.00 Centerissä
21.04.2006 13:35 | Yleinen

Ruoskalle pronssia - Hextall kaatui päätösottelussa
28.02.2006 08:39 | Miehet 1

Ruoskalla päätöspeli
24.02.2006 12:54 | Miehet 1

Ruoskalle tappio Raumalla - nousukarsinnat karkasivat
21.02.2006 09:35 | Miehet 1

Paimion Ruoska esittelyssä Turun Sanomissa suomalaisen seuratoiminnan juhlavuoden sarjassa
14.02.2006 13:08 | Yleinen

Kärkikamppailussa pistejako
14.02.2006 09:25 | Miehet 1

Ruoskalla lauantaina kärkikamppailu
10.02.2006 08:13 | Miehet 1

Ruoska napsi pakkopisteet Turun Weikoilta
07.02.2006 08:30 | Miehet 1

Naantali kaatui taistellen - Ruoskalle makea kotivoitto
31.01.2006 08:45 | Miehet 1

SB Naantali saapuu lauantaina klo 16 edustusjoukkueen vieraaksi
27.01.2006 12:03 | Miehet 1

A-junnujen Seinäjoen turnaus
26.01.2006 20:07 | Yleinen

Tappion makuinen tasapeli Ruoskalle
23.01.2006 08:00 | Miehet 1

Ruoskalle voitto Wirmosta näytöstyyliin
17.01.2006 08:24 | Miehet 1

Ruoskan paikallisväännöt jatkuvat - Wirmo saapuu lauantaina Paimioon
13.01.2006 11:16 | Miehet 1

B-junnujen Ukin turnaus 15.1.
11.01.2006 10:42 |

Ruoskalle vauhtipelin voitto
11.01.2006 10:02 | Miehet 1

Yhteystiedot | Kirjaudu ylläpitoon
| Paimion Ruoska 2014